maanantai 21. tammikuuta 2013

VIIDESTOISTA KÄVELY - PAASTO

Pohdin tapojani ja riippuvuuksiani. Mitäköhän tapahtuisi, jos luopuisin niistä? Vapautuisiko energiaa, tulisiko piintymien tilalle jotakin uutta ja raikasta? Päätän kokeilla ja ryhtyä pienelle tapapaastolle.

Huomaan, että aamiaspyödässä kiinnitän enemmän huomiota päivän lehteen kuin kolmevuotiaaseen tyttäreeni. Lukemiseen uppoutuminen (ruokaillessa) on huono tapa joka estää aidon läsnäolon. Hesari saa siis lähteä! Rakastan kyllä lehden lukemista - mutta, käsi sydämmelle: kuinka paljon niistä päivittäisistä vähintään tunnin uutissulkeisista jälkeenpäin edes muistaa? Hyvin vähän. Ehkä jotain otsikoita...

Telkkaria en ole enää omistanut vuosiin, netissä ei jaksa paljon roikkua. Viikossa ole ihan ulalla siitä mitä tapahtuu. Pelkään, että hetkenä minä hyvänsä minusta tulee tyhmä, asioista tietämätön ihminen. Pian kuitenkin huomaan, että vaikka maailmassa "tapahtuu" koko ajan jotain, juuri mitään ei tapahdu. Eli jos jotain oikeasti isoa tapahtuu, kuulen siitä kyllä. Rentoudun. Oloni on kuin lomalaisella, kesämökillä. Tiedän about, mikä päivä on meneillään. Ja se riittää.

Kuluu kolme kuukautta. Silloin tällöin saan Hesarin käteeni. Luen sen ilolla, kuten aina ennenkin. Päästyäni viimeiselle sivulle olen kuitenkin vähän pettynyt. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut. Pohdin, pitäisikö lehti nyt sitten tilata uudestaan... Miksei... Paaston ideanahan on ollut lyhytaikainen puhdistus, joka selkiyttää asioita, ei loputon kieltäytyminen... Miten arkeni paranisi, jos lehti taas tulisi?

Aamiaisella olisi kiva selailla jotain. Sormeni kaipaavat paperin kääntämistä. Pidän myös lehden hakemisesta postilaatikosta, se on kiva hetki, täynnä lupauksia. Ja siinä ne elämänlaadun parannukset suurinpiirtein ovat! Itse asiassa en kaipaa uutisia enkä sarjiksia vaan rituaalia. Minulle aamulehdessä on kyse tietyistä fyysisistä teoista, jotka rutiininomaisesti suoritan. Jotka tuottavat minulle mielihyvää ja luultavasti myös turvallisuudentunnetta tuttuudellaan.

Ilmeisesti on niin - mikäli olen ymmärtänyt aivotutkimuksesta edes tämän - että kun ihminen toistaa jotakin tekoa tarpeeksi kauan, aivoihin muodostuu hermorata. Tapa on todellinen, fyysinen, hermostollinen asia, ikään kuin tallattu polku aivoissa. Jokainen tekokerta vahvistaa hermotusta eli syventää polkua. Siksi tapoja on niin vaikea muuttaa. Uuden polun tallaaminen saattaa kuitenkin kannattaa vain uuden polun vuoksi.

Hesaripaastoni synnyttämä rentoutumisen tila on hyvä esimerkki siitä, mitä tavasta luopuminen voi antaa.  Luulen, että valmiin, valikoidun uutiskimaran sijasta kiinnitän nyt huomiotani enemmän sellaisiin asioihin, jotka ovat minulle tärkeämpiä, henkilökohtaisempia.

Ilman piintynyttä tapaani pääsen lähemmäs itseäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti